Aikataulu:
19:00 ovet auki
20:00 showtime

 

vitunleija® kokoaa räpin kiinnostavimmat kärkinimet sekä uudet mielenkiintoiset tulokkaat ensi kesänä ensimmäistä kertaa kaksipäiväiseen vitunleija®️LIVE Vol.02 ulkoilmatapahtumaan Helsingin Suvilahteen. Ennen Suvilahtea vitunleija®️ järjestää ennennäkemättömän warm up -kiertueen, joka nähdään Turussa, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa ja Joensuussa. Katso alta tarkemmat paikkakuntakohtaiset esiintyjät. 

kiertueen liput ovat nyt myynnissä! 

– Eka vitunleija -tapahtuma oli hullu, joten haluttiin laajentaa konseptii, jotta kaikki halukkaat pääsee mukaan. Siistii päästä tekee vol 2:sta edeltäjäänsä suurempi, vitunleija®:n perustaja Bakari Diarra kommentoi. 

Vuonna 2018 perustettu vaatemerkki vitunleija® on saavuttanut ilmiömäisen suosion muutaman vuoden aikana. Supersuosittu vaatemerkki on tunnettu pop-upeistaan, omaperäisistä tempauksistaan sekä yhteistöistään lukuisien tähtiartistien kanssa. vitunleija® aloitti viime vuoden lopussa ennennäkemättömän yhteistyön Warner Musicin alla toimivan Babyface-levymerkin kanssa. Babyfacen kautta julkaistu historian ensimmäinen vitunleija®-kappale, kultarajaa lähentelevä Make-up feat. DAVI, Cledos, william, nousi julkaisupäivänään suoraan Spotifyn sijalle 1, mikä nosti viimeistään brändin myös musiikkialan huulille. 

Warm up –kiertue:

Pe 14.4. Turku, Pryzm 
Line up: DAVI, Korelon, Cledos 
K-18 / Liput alk. 15,00€ / Fast Track alk. 25,00€ 

To 20.4. Jyväskylä, Lola 
Line up: 1.Cuz (SWE), Etta, DAVI, Korelon 
K-18 / Liput alk. 15,00€ 

Pe 21.4. Tampere, Fame 
Line up: Fabe, DAVI, Korelon
K-18 / Liput alk. 15,00€ 

La 22.4. Oulu, Tullisali 
Line up:  1.Cuz (SWE), Etta, DAVI, Korelon, Kerza
S/Rajattu anniskelualue täysi-ikäisille
Liput alk. 20,00€ / Ovelta alk. 25,00€ 

Pe 28.4. Joensuu, Kerubi
Line up: DAVI, Korelon, Cledos
K-18 / Liput alk. 17,00€ / Ovelta alk. 20,00€