fbpx

Ellinoora

INFO

PÄIVÄ
pe 05.04.2024
AIKA
20:00
LIPUN HINTA
Alk. 29.50 €
OSTA LIPUT

ELLINOORA 30 -KIERTUE LAAJENEE KOKO SUOMEN MITTAISEKSI!

Tänä syksynä Vain Elämää -ohjelmassa loistaneen Ellinooran kaksi juhlakeikkaa Tavastialla myytiin hetkessä loppuun. Yli puolitoista vuotta keikkataukoa pitäneen artistin 30-vuotissyntymäpäivältä alkava Ellinoora 30 -kiertue pitää sisällään kymmeniä keikkoja ympäri Suomen. Liput ovat nyt myynnissä, lisätietoja täältä. 

– Tervetuloa Ellinoora 30 -kiertueelle! Syntymäpäiväviikonlopun Tavastian keikkojen liput menivät hetkessä, joten tuntuu hienolta ilmoittaa: jatkamme juhlia koko kevään ympäri Suomen, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Ellinoora 30 -livekokemuksessa yhdistyvät greatest hits, visuaalinen tarinankerronta, uusimmat Vain elämää -versiot ja lauluja kolmelta albumilta. Lisäksi Ellinoora 30 -keikan aikana on ainutkertainen mahdollisuus kuulla ensimmäistä kertaa livenä julkaisematonta materiaalia tulevalta albumilta. En malta odottaa että nähdään! Ellinoora hehkuttaa. 

Viime vuonna Ed Sheeranin kanssa duetoinut Ellinoora on mukana syksyn Vain Elämää – kaudella. Hänen Matkalla-versionsa nousikin Spotifyn neljänneksi soitetuimmaksi kappaleeksi ja kasvoi valtavaksi TikTok-ilmiöksi. Ohjelman myötä Ellinoora aloitti uuden aikakauden, joka tulee jatkumaan ensi vuonna myös uusien omien julkaisujen muodossa. 

Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on yhdistänyt orgaanisen pop-musiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on julkaissut jo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019, Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa ja viimeisin nousi listaykköseksi ja lähestyy platinarajaa. Ellinoora on valovoimainen ja väkevä-ääninen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Hän on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareiden päälavoilta aina loppuunmyydyille klubeille asti. 

Keikka on kaikenikäisille sallittu (S/K18), Tullisalissa on rajattu anniskeluale.

Liput myynnissä nyt Ticketmasterin myyntikanavissa! Lippuja myydään Tullisalin ovelta tapahtumapäivänä, mikäli keikkaa ei myydä ennakkoon loppuun.