Perinteikäs olutkaupunki Oulu saa jatkoa Oulun omalle oluttapahtumalle, kun toinen Craft Beer Oulu järjestetään Tullisalissa Oulussa 2.-3.6.2022. Tulonsa tapahtumaan on varmistanut jo monta pienpanimoa!

CRAFT BEER OULU ON TÄNÄ VUONNA AIEMPAA MONIMUOTOISEMPI

Oululaista olutkulttuuria elävöittävä pienpanimotapahtuma Craft Beer Oulu tuo tänä vuonna saman katon alle aiempaa laveamman kattauksen kiinnostavia juomanvalmistajia meiltä ja muualta. Tällä kertaa myös tapahtuman juomavalikoima on laajempi.

”Mukana on siidereitä, viinejä ja tisleitä valmistava Pirula, tisleitä tuottava Lule River Distillery sekä simaan erikoistunut Mead Scientist, eli tapahtumasta löytyy tarjontaa myös muille kuin oluiden ystäville. Pääpaino on toki edelleen oluessa ja sen moninaisissa muodoissa”, Craft Beer Oulun tuottaja Rauli Alaruikka kertoo.

Ulkomaalaisista valmistajavieraista unkarilaiset FIRST Craft Beer, MadX ja Mead Scientist sekä ruotsalaiset Pite Bryggeri ja Lule River Distillery ovat ensimmäistä kertaa Suomen kamaralla.

Panimoiden edustajien käymät paneelikeskustelut ovat Craft Beer Oulun päiväohjelmassa myös tänä vuonna. Muutakin ohjelmaa on luvassa.

Tapahtuman lipunmyynti on käynnissä!

CRAFT BEER OULUN KOKO KATTAUS:

Bottenvikens Bryggeri (SWE)
Cervisiam (NOR)
FIRST Craft Beer (HUN)
Hailuodon Panimo
Panimo Himo
Kahakka
Lapin Panimo
Lule River Distillery (SWE)
MadX (HUN)
Mallaskoski
Mallassepät
Mead Scientist (HUN)
Nailo
Panimo Olutmylly
Pirula
Pite Bryggeri (SWE)
Sonnisaari
Sori Brewing (EST)
Panimoyhtiö Tuju

 

Craft Beer Oulu infoja!

Missä, milloin, aukioloajat:
Tapahtuma järjestetään Tapahtumakeskus Tullisalilla Limingantullissa osoitteessa Tyrnäväntie 16. Kaksipäiväinen tapahtuma on 2.-3.6.2023.
2.6. PE 15:00-00:00
3.6. LA 14:00-00:00
Tapahtuman tuotteet:
Tapahtumassa on tarjolla käsityöläisoluiden lisäksi myös muita käsityöläistuotteita kuten siidereitä, lonkeroita, viinejä, tisleitä sekä useampaa erilaista käsityöläissimaa! Tapahtumassa on myös kaksi ruokamyyntipistettä. Tapahtuman juomalistat julkistetaan pikimmiten.
Tapahtuman ohjelma:
Tapahtumassa on oheisohjelmana Panimo Narrin kavereiden pitämä ”kotipanonurkka”, missä he panevat olutta molempina päivinä ja antavat vinkkejä, sekä kertovat asiasta kiinnostuneille miten kotona voi panna juomatuotteita itse kukin helpoiten. Tapahtumassa on viimevuoden tapaan myös paneelikeskusteluita, joihin panimot ottavat osaa. Paneelikeskusteluita on
kaksi per päivä. Lisäksi Ville Saarenketo käy viihdyttämässä stand up -välikevennyksillään olutkansaa muutaman kerran päivässä.
Tapahtuman alue:
Craft Beer Oulu sijoittuu pääosin Tullisalin sisään, mutta myös aidattu ulkoalue on käytössä. Ulkoalueelta löytyy muunmuassa toinen ruokapiste: BBQ Bus Route 6.
Tapahtuman liput:
Tapahtuman päivälippu maksaa ennakkoon ostettuna 15 €, ja kahdenpäivän lippu 25 €. Hintoihin tulee lisäksi Ticketmasterin välityspalkkio. Ovelta ostettuna päivälippu maksaa 20€. Ovelta lipun voi ostaa vain kyseiselle päivällä. Kahden päivän liput myydään Ticketmasterin verkkokaupassa. Nettimyynti Ticketmasterissa on auki koko festivaalin ajan.
Tapahtumalippuja on myös mahdollista ostaa kulttuuriseteleillä ja esimerkiksi vaikka viereisestä Limingantullin Prismasta.
Tapahtumalipulla saat sisäänpääsyn tapahtumaan sekä tapahtuman oman Craft Beer Oulu -tuopin, jolla pääset nauttimaan käsityöläisoluista.
Tapahtuman päätteeksi saat viedä festivaalituopin mukanasi muistoksi. Kahden päivän lipulla saat tapahtuman oman tuopin molempina päivinä.
Tapahtumatuoppiin on mahdollista ostaa tuotteita 2dl, 4dl ja 5dl kokoisina annoksina. Tapahtumasta on myös mahdollista ostaa 5€:n hinnalla pienempi maistelulasi, jolla voit ostaa 1dl kokoisia annoksia.
Käsityöläisoluista maksat pienpanimoille kulutuksesi mukaan ja tapahtumassa käy ainoastaan korttimaksu, ei käteinen.
Tervetuloa nauttimaan!