fbpx

Anna Puu & special guest VIIVI

INFO

PÄIVÄ
ti 05.12.2023
AIKA
20:00
LIPUN HINTA
Alk. 35 €
OSTA LIPUT

Moninkertaisesti palkittu laulaja-lauluntekijä Anna Puu lähtee Rakkaus tappaa -nimiselle kiertueelle marraskuussa 2023

ℹ️  5.12.2023 | Liput alk. 35 € | Tapahtuma on ikärajaton!

Kyseessä on maamme arvostetuimpiin pop-artisteihin lukeutuvan tähden ensimmäinen pidempi kiertue viiteen vuoteen. Yleisölle tarjotaan pitkä setti, joka pitää sisällään Anna Puun suurimpia hittejä sekä harvemmin kuultuja helmiä. Artistia nähdään tulevana syksynä keikkalavojen lisäksi myös Vain elämää -ohjelmassa, joka tulee omalta osaltaan vaikuttamaan myös konserttien biisilistaan.

Anna Puun Rakkaus tappaa kiertueelle special guest: VIIVI!

Vuonna 2020 debytoinut VIIVI on yksi Suomen kiinnostavimpia musiikkinimiä pitkään aikaan! Vuoden tulokas –kategoriassa vuonna 2022 Emma-palkinnon napannut artisti on julkaissut hittejä kuten Lääke, USA ja Hyväuskoinen. VIIVI on myös ahkerasti tehnyt yhteistyötä muiden artistien, kuten Robin Packalenin ja JVG:n kanssa.

Oulussa Anna Puu ja VIIVI nähdään itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2023. Keikka on S / K-18, rajatulla anniskelualueella.